Yhdestoista viikko

19.7. 71 aamu ( Yhteensä 2575 kilometriä )

Minä tunsin jo itseni terveeksi, minkä johdosta oli mukavaa lähteä matkaan. Lähdimme toteuttamaan suunnitelmaa siten, että en joutuisi epävarmana lähtemään tien päälle jarrujen kanssa. Meillä oli tarkoitus ajaa autolla Bodo:on ja saada pyörä kuntoon, jonka jälkeen jatkaisin sieltä matkaa. 

Ajoimme Bodo:a kohti tietä E6 pitkin Mo I Rana:n kautta, missä käytimme pyörää pyöräpajalla. En tiedä mitä pyörälle tehtiin, mutta parin minuutin päästä peukku nousi korjaajalla pystyyn ja hän sanoi, että nyt on turvallista jatkaa matkaa. 
Ajoimme Bodo:n leirintäalueelle yöksi ja ennen nukkumaan menoa muistelin vielä Reinfjallet:in tuntureita, joiden laella pääsin kävelemään kauniina heinäkuisena päivänä lumen päällä. Kokemus oli sekä minulle mieleenpainuva ja oli mukava katsella sitä kuinka Kami myös innostui tuosta hetkestä.



20.7. 72 aamu 13 kilometriä ( Yhteensä 2588  kilometriä )

Kaivoin pyörälaukuista jälleen isäni matkaan tavaraa, mitä tuntui jälleen löytyvän monta kiloa. Pääsin eroon myös tarakalle poikittain asetetusta isosta laukusta ja tämän johdosta minulla vakautui pyörällä ajo entisestään.

Jatkoimme Bodo:sta matkaa jälleen parivaljakkona Kamin kanssa. Päivä kului suurimmilta osin neljän tunnin lauttamatkalla Bodo:sta Lofoottien puolelle. 
Matkalla jouduin telkeämään Kamin pieneen häkkiin, minne se tuntui marssivan vastaan panematta. Aina kun kävin sitä katsomassa matkan aikana, niin se kuitenkin tuntui läähättävän siihen malliin, ettei tainnut kuitenkaan pitää tilanteesta.

Kun saavuimme satamaan, niin minun ei tarvinnut etsiä nukkumapaikkaa kovinkaan kaukaa, vaan jäimme sataman välittömässä läheisyydessä olevalle leirintäalueelle yöksi. 
Kun sain siellä teltan pystytettyä melkein kuin suolla olevalle telttapaikalle, niin aloin kadehtimaan ihmisiä, jotka oli löytänyt omalle teltalle paikan leirintäalueella kohoavasta tunturin rinteestä, missä oli varmasti kuivempaa ja takulla mahtavat näköalat.



21.7. 73 aamu 32 kilometriä ( 2620 kilometriä )

Ensimmäinen kylä minkä näin Lofooteilla, antoi minulle heti mukavan vaikutelman paikasta. Pystyin näkemään kuinka alueella vallitsi kalastajakulttuuri, kun pienet kalastajapaatit keinuivat ihmisten talojen edessä, jotka näytti siltä, niin kuin ne olisi rakennettu osittain laiturin päälle. 

Ohitin päivän aikana muitakin Lofoottien pieniä kyliä, kunnes vastaani tuli Remberg, jonne jäin leirintäalueelle yöksi. Halusin tehdä varovaisen päivämatkan sairastelun jälkeen, jonka aikana en antanut pulssin kohota korkealle. 
Leirintäalue vaikutti jotenkin kotoisalta, missä oli tiivis tunnelma. Se ei ollut kovin suuri ja se sijaitsi meren rannassa, jonka rantaviivaa reunusti hyvin hienon näköinen hiekka.



22.7. 74 aamu 41 kilometriä ( Yhteensä 2661 kilometriä )

Lähtö matkaan venyi normaalia myöhemmäksi monien keskusteluiden lomassa, joita kävin aamun aikana leirintäalueella. Huomasin heti Lofooteille tullessani, että alueella on myös todella paljon suomalaisia, joita myös tapasin tällä leirintäalueella. 
Juttelin muutaman suomalaisen miehen kanssa hyvän tovin. He olivat tulleet Lofooteille vaeltamaan päivämatkoja eri tunturien päälle. Aloin itsekin miettimään sitä, että jos haluaa oikeasti päästä Norjan luonnon ytimeen käsiksi, niin vaellus taitaa olla se oikea vaihtoehto.

Kun pääsin matkaan, niin heti vastaani tuli retkipyöräilijä, jonka kanssa jäin juttusille. Hän oli kotoisin Espanjasta ja oli ollut tien päällä jo yli vuoden sekä pyöräillyt noin 14 000 kilometriä. Hän sanoi, että halusi ottaa aikaa omalle reissulleen, jotta pääsisi paikalliseen kulttuuriin käsiksi, missä liikkui. 
Oli todella mukavaa ja inspiroivaa tavata tämä mies ja olisin mieluusti keskustellut hänen kanssaan enemmän, koska hänellä olisi varmasti ollut monta hyvää tarinaa kerrottavana. 

Kohtasin matkaa taittaessani retken hirveimmän pyöräilykokemuksen, kun jouduimme Kamin kanssa menemään tunneliin, joka kulki meren alitse. 
Kun pyöräilin sisälle tunneliin, niin en nähnyt sen sen toisella puolella kulkevaa pyörätietä, vaan pyöräilimme autokaistalla. Ensin laskimme jyrkästi alaspäin johtavaa tietä sellaisessa melussa, että minulla oli koko ajan tunne, niin kuin juna olisi jyrännyt takaapäin päälle. Kun vauhti alkoi meillä hiljentymään ja samalla liikenne lisääntymään, niin aloin hahmottamaan pyörätien tunnelin sivussa.
Sinne oli liikenteen takia kuitenkin vaikea päästä ja jouduin olemaan liimautuneena tunnelin seinämään hyvän tovin ennen kuin sopiva rako tuli. Huomasin siinä samalla kuinka Kami alkoi hermostumaan tuosta kokemuksesta ja minulla alkoi tulemaan kauhukuvat päähän, että se vielä hyökkää tuolle kapealle tielle. En voinut myöskään olla miettimättä sitä, että siinä ne autoilijat saattaa hermostuksissaan ajatella, kuinka siinä taas yksi pyöräilijäturisti tunaroi täällä Norjan liikenteessä.

Huokaisin helpotuksesta, kun pääsimme pois tuosta kammottavasta paikasta pysähdyin heti P-paikalle tekemään suunnitelmia. Päätin, että hakeudumme Leknes:in lähellä sijaitsevalle leirintäalueelle yöksi, jotta voisin seuraavana päivänä asioida tuossa kaupungissa. 
Kun työn ja tuskan jälkeen suuren tunturin ylitettyä saavuin alueelle, niin kuulin jälleen suomenkieltä. Menin juttelemaan todella mukavan oloisen suomalaisen pariskunnan kanssa, joilta sain illan aikana muun muassa todella hyviä vinkkejä liittyen liikuntaan sekä ravintoon.




23.7. 75 aamu 47 kilometriä ( Yhteensä 2708 kilometriä ) 

Minulla oli vaihtunut suunnitelmat siten, että jatkoin matkaa tuota 815 rantatietä, jonne olin kääntynyt Leknes:istä. Mikään ei pakottanut minua menemään tuohon kaupunkiin, kun pystyin hoitamaan tarvittavat hankinnat myöhemmin ja näin myös välttämään tuon suuren tunturin ylittämisen jälleen kerran. 

Maisemat oli todella hienot, kun kuljimme rantatietä ja ne teki erityisen hienoksi se, että sain nauttia hyvästä säästä. Siihen tuli kuitenkin muutos, kun aloin lähestymään jälleen tietä E10, koska ilmanalaa alkoi vallitsemaan voimakas merisumu ja eräässä kohdassa en edes nähnyt sillan toista päätä.
Kun pääsimme tämän sillan toiselle puoelle, niin tuuli alkoi voimistumaan todella voimakkaaksi. Aloin tekemään pikaisia suunnitelmia sille, että minne pääsisimme siltä suojaan. Huomasin, että noin kuuden kilometrin päässä siitä missä olimme oli leirintäalue, jonne aloin kiirehtimään.
Kun pystytin alueella telttaa, niin minulle jopa tarjottiin apua, kun tuuli meinasi viedä sen monta kertaa mukanaan. En kuitenkaan ottanut sitä jääräpäisenä suomalaisena miehenä vastaan, vaan koetin selvitä tilanteesta itse.


24.7. 76 aamu 34 kilometriä ( Yhteensä 2742 kilometriä )

Yöllä alkanut vesisade piteli ilmanalaa otteessaan vielä aamulla, kun pakkasin tavaroita. Olin suunnitellut, että menisimme katsomaan Henningsvaer:ia, jonne poikkeaa tie melkein heti sen jälkeen kun pääsisimme liikkeelle.

Tuolla tiellä aloin näkemään pian telttoja, joissa kiipeilijät majaili. Alue on heidän suosiossaan hyvien kiipeilymahdollisuuksien vuoksi. En kuitenkaan nähnyt ketään kallioseinämällä tai teltan ympäristössä, että olisin päässyt juttelemaan tästä alueen vallitsevasta kulttuurista lisää.
Itse Henningsvaer oli pieni kalastajakylä, joka oli rakennettua kahteen saareen. Minun lisäksi tuota paikkaa oli tullut katsomaan lukuisat muutkin turistit, mutta ei turhaan. 
Kylä huokui historiaa ja kalastajakulttuuria, mikä näkyi sen ilmeessä. Talot olivat siellä rakennettu maaston mukaan, mikä teki siitä hauskan näköisen ja kylän kapeilla kujilla oli mukava liikkua. Minua alkoi kuitenkin nälkä painamaan, mikä pakotti jatkamaan matkaa ja etsimään paikkaa, missä voisimme syödä ja hieman levätä sekä jatkaa sen jälkeen matkaa.




25.7. 77 aamu 39 kilometriä ( Yhteensä 2781 kilometriä )

Halusin edellisenä päivänä pysähtyä yöksi jonnekkin ennen Svolvaer:ia, koska minun täytyi päästä käymään kaupassa. Olin myös kuullut ruotsalaiselta retkipyöräilijältä, että en tulisi löytämään helposti leiripaikkaa luonnosta ennen Svolvaer:ia, niin päätin jälleen viettää yöni leirintäalueella. 

Kaupungissa oleminen ei houkutellut minua kuin sen verran, että sain sieltä ostettua ruoat, mitä tarvitsin. Kun jatkoin kaupungista tietä E10 eteenpäin, jouduin pyöräilemään epämiellyttävän kovassa ruuhkassa. Jouduin kestämään tätä aina Vestpollen:iin saakka, mistä pääsin kääntymään pienemmälle tielle, joka oli myös tätä virallista pyöräreittiä, mitä olin seurannut.
Tässä tienhaarassa tapasin pari Helsingissä asuvaa retkipyöräilijää, jotka ei kuitenkaan ollut kotoisin Suomesta. He kertoivat minulle uutisia, mitä olin jo vietävästi halunnut kuulla. Tulisin kuulemma löytämään tämän pienen tien varresta helposti wildcamping paikkoja, mikä oli minun makuun!


Melko pian jatkettuani matkaa siinä kohden kun tie ajautui rantaan, niin alkoi tulemaan vastaan hyviä pieniä tasaisia nurmialueita, mihin voisi pystyttää teltan. Valitsin paikan missä oli huikeat maisemat ja tunturipuro vesilähteenä. Pitkästä aikaa pääsin nauttimaan retkeilystä sellaisenaan, millainen se on minun mielestäni parhaimmillaan!











Kommentit

Suositut tekstit