Loppureissu

23.8. 106 aamu 53 kilometriä ( Yhteensä 3997 kilometriä )

Oli ällistyttävää ja kadehdittavaa nähdä kuinka nopeasti ranskalaisella pariskunnalla oli vähäiset tavarat nosteltu pyörän päälle. Jouduin itse hieman kiirehtimään aamutoimissa, että pysyisin samassa vauhdissa, koska en halunnut heidän joutuvan odottelemaan minua. Olimme päättäneet vielä pyöräillä yhtä matkaa Alta:an, mistä he jatkaisivat matkaa kohti eteläistä Norjaa ja minä kohti Suomea.
Matkaa meillä oli Alta:n keskustaan noin 40 kilometriä, mikä taittui nopeasti, koska edessämme oli lasku tunturista meren rannalle. Kun saavutimme Alta:n keskustan, niin toivotimme toisillemme hyvää pyöräretken jatkoa, jonka jälkeen lähdimme eri suuntiin hoitamaan asioita.

Kävin ostamassa Alta:n keskustassa sijaitsevasta lemmikkieläintarvikeliikkeestä Kamin ruokaan täydennöksiä, jonka jälkeen lähdimme kulkemaan kohti ruokakauppaa ja jo tutuksi käynyttä leirintäaluetta. Kun olin kaupan pihassa, niin tapasin jälleen uuden ranskalaisen retkipyöräilijän, jonka kanssa jäin juttusille.
Hän oli vasta matkalla kohti pohjoista ja kertoi jäävänsä yöksi Alta:an. Suosittelin hänelle leirintäaluetta jonne olin menossa ja illan tullen tapasimme uudestaan tuolla alueella, missä vaihdoimme kuulumisia vielä enemmän. 

24.8. 107 aamu ( Yhteensä 3997 kilometriä )

Yö oli ollut sen verran kylmä, että kun kömmin teltasta ulos, niin huomasin Kamin juoma-astiassa vedenpintaa reunustavan ohuen jääpeitteen. Aurinko oli vasta nousemassa joen takana olevien tunturien takaa ja heijasteli hienosti säteitä joen pinnalla leijuvan usvan sekaan. Läksin leirintäalueen keittiöön valmistamaan itselleni aamupalaa ja hakemaan hieman lämpöä ympärilleni. 
Kun tein keittiössä merkintöjä päiväkirjaan, niin sinne tuli eräästä mökistä moottoripyräilijä, jonka kanssa aloitin keskustelun. Hän kertoi olevansa matkalla Nordkapp:iin Etelä-Afrikasta ja oli ollut matkalla jo kolme ja puoli vuotta. Hänellä oli tarkoitus ajaa seuraavaksi Norjasta Suomeen ja kun kuuli, että olen Suomesta, niin hän alkoi kyselemään minulta hieman informaatiota. Vastailin mielelläni hänen teettämiin kysymyksiin, jotka koskivat muun muassa Suomen jokamiehenoikeuksia sekä eri reittivaihtoehtoja. 

Kun olin käynyt kävelemässä Kamin kanssa pienen aamulenkin leirintäalueen lähistöllä, niin vietin lopun päivää alueen tv-huoneessa tehden tietokonehommia ja jutellen edellisenä päivänä tapaamani ranskalaisen kanssa, joka oli jäänyt vielä kirjoittamaan täydennyksiä blogi:in, mitä hän matkastaan piti. 



25.8. 108 aamu 83 kilometriä ( Yhteensä 4080 kilometriä )

Aurinko paistoi todella mukavasti pitkin matalan joen vartta, minkä törmällä sytytin nuotion ruokaa valmistaakseni. Emme ollut polkenut kuin kivenheiton Alta:n leirintäalueelta, kun minun oli pysähdyttävä syömään kovan nälän saattelemana. 
Ruokaa lapioidessa suuhun fiilistelin jo sitä, että tulen olemaan Suomessa aivan lähipäivinä. Ajatus Suomeen palaamisesta tuntui jo olevan minulle todella iso sisäinen voitto, minkä turvin jaksaisin jatkaa lopun matkaa keveitä kilometrejä taittaen kohti matkan päätepistettä.

Kun matka jälleen alkoi tauon jälkeen taittumaan, niin pian tuli vastaamme viimeiseksi arvioitu kahdeksan prosentin nousu korkeammalle tunturiin. Se kuljetti meitä hienossa kanjonissa, jonka pohjalla virtasi koski kohti merta todella vuolaana. Tunturin ylänköalueelle päästyämme meitä tuli vastaan sellainen näky, mitä emme olleet vielä tällä matkalla kohdanneet.
Tapasin Suomalaisen pariskunnan, jotka olivat pyöräretkellä ja mikä parasta, niin heillä oli koira mukana! Juttelimme hetken ja he kertoivat minulle erikoisesta sattumasta, mikä heille oli tapahtunut. Kun he olivat olleet pitämässä nuotiota keskellä erämaata, niin heidän juttusilleen oli tullut poliisi, joka oli tarkastanut koiran paperit. Tätä asiaa myöhemmin mietittyäni tulin siihen tulokseen, että olikohan tässä paperien kyselyssä poliiseilla kuitenkin jokin muu asia mielenpäällä, mitä olivat selvittämässä? Saattoihan tämä myös olla pohjoisen poliisien ajanvietettä muuten niin rauhalliseen työarkeen. Oli miten oli, niin tapaus sai kuitenkin minut kaivamaan Kamin passin esille, jonka olin viimeksi nähnyt kun ylitin Norjan rajan.

Päädyimme yöksi noin 10-20 kilometriä Máze nimisen kylän eteläpuolella olevan pienen lammen rannalle. Koska en ollut päivällä nukkunut päiväunia, niin nukahdin illalla lopen uupuneena seitsemän aikoihin, mutta auton oven kolahdus herätti minut muutaman tunnin jälkeen.
Paikka mihin olin pystyttänyt teltan ei näkynyt tielle, minkä reunassa tällä kohden oli levennys, mihin auto oli luultavasti pysäköity. Miltei välittömästi oven sulkeutuessa kuulin tuosta paikasta kiväärin laukauksen. Tuo ääni sai minut heräämään kunnolla ja miettimään, että mitähän siellä ammutaan. Hetkeä myöhemmin kuulin vielä kaksi laukausta noin 50 metrin päästä paikasta, missä ensimmäisen laukaus oli ammuttu. Tästä ei mennyt kovin kauaa, kun auto poistui paikalta.
Minulla meni hetki, että sain taas unen päästä kiinni, koska mielessäni vilisi vaihtoehtoja sille, mitä tuolla tienlaidalla oli tapahtunut. Vaivuin uneen siinä ajatuksessa, että huomenna lähtiessä tutkin hieman tuota ympäristöä, missä nuo tapahtumat olivat kulkeneet.



26.8. 109 aamu 93 kilometriä ( Yhteensä 4173 kilometriä )

Kun pääsin levennyspaikalle, mihin luulin edellisenä iltana auton parkkeeranneen, niin aloin silmäilemään näkyisikö siellä viitteitä edellisenä iltana tapahtuneesta ammuskelusta. Katselin myös ympärilleni ja tulin siihen tulokseen, että koska lampi oli sen verran lähellä tietä, niin ensimmäinen laukaus oli ammuttu luultavasti tien yli tai sen suuntaisesti. 
Tulin myös siihen tulokseen, että koska tietä reunusti tunturikoivupusikot, niin jos edellisenä iltana oli ammuttu jokin eläin, niin sen on täytynyt olla poro. Tuosta pusikosta on nopeasti silmäiltynä muuta eläintä lähes mahdoton huomata. En kuitenkaan löytänyt viitteitä siitä, että jotain eläintä olisi raahattu, mutta en myöskään löytänyt aseen hylsyä. 

Tapaus jäi askarruttamaan minua, kun jatkoimme matkaa ja päättelin, että koska olin nähnyt tienvarsilla paljon yliajettuja poroja, niin joku on saattanut käydä lopettamassa sellaisen. Pyörittelin myös mielessäni, että onko kyseessä voinut olla poron salakaato, koska tapauksesta ei oltu jätetty mitään jälkiä. Mietin myös, että olisiko Norjassa voinut jo alkaa jonkin eläimen metsästys. 
Nämä ajatukset kuitenkin unohtui nopeasti päivän tatettujen kilometrien myötä, jotka siivitti meidät aina Jargul Astu nimisen kylän jälkeen olevalle alueelle, joka sijaitsi aivan Karasjoen rannalla. Alue näytti olevan kalastajien suosiossa, jonne oli ajettu autolla sen verran, että pääsin jonkinlaista tienpohjaa työntämään pyörän kauemmas tiestä 92. Täältä löysin tasaisen alueen teltalle, minkä sisään kömmin odottamaan sääennusteessa ennustettua sadetta.



27.8. 110 aamu 65 kilometriä ( Yhteensä 4238 kilometriä )

Puoleen päivään mennessä sade oli laantunut sen verran, että rohkenimme lähteä pyöräilemään kohtia Karigasniemeä ja kohti Suomea. Kilometrit taittuivat hyvää vauhtia ja halusin pitää tätä tahtia yllä sen vuoksi, että ennättäisin kauppaan Karigasniemellä. 
Matkalla en jäänyt sen koommin fiilistelemään mitään muuta, kuin Suomen rajan ylittämistä, mikä nostatti minussa pintaan monenlaisia tunteita. Päällimmäisenä tunsin olevani onnellinen tästä Suomeen paluusta!

Kun olin saanut käytyä kaupassa, niin lähdin ylittämään huippua, joka kohosi aina yli 600 metriin. En kuitenkaan joutunut kapuamaan ylös kuin noin kolme kilometriä, mikä tuntui olevan pikku juttu Norjan huippuihin verrattuna. 
Tämän tunturin huipulla sain tervetuliaislahjaksi Suomen puolelle sattuman, mikä katkaisi minun takarenkaasta kaksi pinnaa. Tämän johdosta koko takavanne meni niin kieroon, että koko takarengas leipoi kiinni ja pyöräily oli mahdotonta. Olin jo lopen uupunut ottamaan vastaan tällaisia vastoinkäymisiä, mutta oli onni onnettomuudessa, että satuin olemaan tutun kodan läheisyydessä minkä edustalle raahauduin yöksi. 



28.8. 111 aamu 102 kilometriä ( Yhteensä 4340 kilometriä )

Olin jälleen nukkunut todella huonot yöunet, koska Kamilla oli alkanut ilmetä jokin erikoinen vaiva, mikä piti minut öisin hereillä. Pitkin päiviä ja öitä se oli alkanut köhimään kovalla äänellä, aivan kuin se olisi halunnut kakistaa ulos jotain kurkusta tai nenästä. 
Mielestäni kaikki sai alkunsa kun Kami sai joitain päiviä aikaisemmin tunturin laella ”kohtauksen”, minkä aikana se halusi syödä kaikki heinät ympäriltään. Tämä reaktio oli niin voimakas, että minun täytyi rauhoitella koiraa, että heinän syönti loppuisi. Tämän jälkeen köhiminen ei alkanut välittömästi, mutta saattoi ilmetä muistaakseni jo seuraavana yönä.

Kömmin ulos teltasta umpiväsyneenä ajatuksissani aloittaa pyörän korjaaminen. Sytytin kuitenkin ensimmäisenä tulet kodassa sijaitsevaan kaminaan, jotta saisin hieman lämpöä ympärilleni kylmän ja tuulisen ilmanalan vallitessa ulkona. 
Pinnan vaihto alkoi olemaan minulle jo ruutiinitoimenpide ja ei mennyt kauaakaan, kun olimme jälleen tien päällä. Halusin käyttää hyväkseni tuona päivänä puhaltamaa myötätuulta ja polkea niin pitkälle, kun vain suinkin kykenisin. 
Kilometrit taittui melko vaivattomasti Inariin asti, mutta kun hyppäsin siellä pyörän selästä pois, niin tunsin kuinka päivän rasitukset alkoi painamaan kehoa ja mieltä. Kävin nopeasti ostamassa kaupasta illaksi välttämättömät ruokavarannot, jotka sidoin kiinni peräkärryn tarakkaan ja otin suunnan kohti tutuksi käynyttä telttapaikkaa, joka sijaitsi noin viisi kilometriä kylän eteläpuolella.

Vaikka olin edeltävänä kesänä ollut tuossa etsimässäni leiripaikassa kaksi kertaa yötä, niin en enää löytänyt sitä kovasta yrityksestä huolimatta. Päätin etten halunnut käyttää enempää energiaa tuohon etsimiseen ja jatkoin pyöräilyä kohti etelää. 
Vastaani tuli melko pian polku mitä pitkin lähdin työntämään pyörää ja kun olimme sopivan matkan päässä tiestä, niin aloitin teltan pystytyksen. Tuossa touhun keskellä huomasin, että minun ostamat ruoat oli tipahtanut jonnekin tienvarteen peräkärryn tarakasta. Tämä oli suuri menetys minulle, koska minulla ei ollut muuta syötävää kuin 15 senttimetrin pituinen kurkun pätkä, minkä nautin ennen nukkumaan menoa suurella ruokahalulla. 



29.8. 112 aamu 35 kilometriä ( Yhteensä 4375 kilometriä )

Olin entistä ryytyneemmässä kunnossa, kun päätin avata silmäni. Olin jälleen saanut valvoa monta tuntia yöllä Kamin takia. Lisäksi minua vaivasi  yöllä todella kova nälkä ja luultavasti nestehukka. Nämä vaivat ilmeni kovana pääkipuna ja minulla oli myös koko ajan tunne, että oksentaisin pian. 
Minun ei tarvinnut kuluttaa lähtöön kovin kauaa aikaa, koska jouduin skippaamaan ruokailun ruoan puutteen vuoksi. Tyhjällä mahalla aloitin pyöräilyn kohti Saariselkää, mikä oli minun määränpää. Tuolla pääsisin lepäämään serkkuni luona ja keräämään voimiani retken viimeiseen koitokseen. 

Matka eteni todella takkuisasti energianpuutteen ja väsymyksen vuoksi. Jouduin välillä nukkumaan päiväunet metsässä mättään päällä, jotta jaksaisin taas pyöräillä. Viimeisillä voimilla pääsin raahautumaan Ivaloon, missä painelin suoraa päätä kauppaan ostamaan hedelmiä, joita nautin välipalaksi kaupan edustalla. Tunsin kuinka pahin olo alkoi helpottumaan ja voimani hieman palautumaan, mutta en tuntenut yhtään hyväksi ideaksi hypätä enää pyörän päälle. 
Minun onnekseni serkkuni oli myös Ivalossa hoitamassa asioita ja sain autokyydin seuraavaan majapaikkaan, missä loppupäivä meni vain syöden ja leväten. 



30.8. 113 aamu ( Yhteensä 4375 kilometriä )
Aikaisin aamulla otin yhteyden Ivalon eläinlääkäriin, minne lähdimme raahaamaan Kamia yhdessä serkkuni kanssa. Siellä Kami tutkittiin ja jouduttiin myös rauhoittamaan, jotta voitiin selvittää voisiko kurkussa olla jotain vierasperäistä, mikä selittäisi röhimisen. 
Mitään selittävää tekijää ei kuitenkaan löytynyt ja jouduimme poistumaan paikalta epävarmojen diagnoosien kera. Kuitenkin sen verran viisaampana, että Kamia saattoi vaivata pelkästään flunssa, joka menisi ohi omia aikojaan.

Kun palasimme Saariselälle, niin aloimme suunnittelemaan pientä päiväretkeä noihin Saariselän hienoihin maisemiin. Päätimme kuitenkin, että Kami jää retkeltä pois, koska se oli niin väsyneen oloinen ja ei varmasti olisi pysynyt meidän perässä. 
Aloitimme matkan Kaunispään laelta, jossa vaelsi jo ruskaturisteja melko sankoin joukoin. Kävelimme tuolta paljaalta tunturinlaelta alas puiden sekaan tähtäimessä nuotiopaikka, missä oli tarkoitus pitää kahvitauko ja jatkaa siitä edelleen Saariselän keskustaan syömään hotellin ravintolaan. 

Retken jälkeen menin jo mielenkiinnolla katsomaan Kamia, joka näytti olevan jo paljon virkummassa kunnossa, mutta illan mittaa sille kuitenkin ilmeni uusi oire. Kamilla meni vatsa aivan kuralle ja vähän väliä se tahtoi päästä kiireesti pihalle. Tätä käytöstä jatkui koko seuraavan yön ja jouduin jälleen valvomaan suurimmaksi osaksi sekä olla valmiina lähtemään kävelylle. 



31.8. 114 aamu 38 kilometriä ( Yhteensä 4408 kilometriä + mittarista pois jääneet kilometrit alkumatkasta Suomen puolella ) 

Koska ne ollut saanut Ivalossa eläinlääkäriltä kieltoa siihen, että meidän pitäisi keskeyttää matkanteko ja Kamin energiatason ollessa riittävän hyvä, niin päätin jatkaa matkaa. Olin kuitenkin saanut eläinlääkäriltä ohjeen pitää koiraa enemmän kyydissä, koska rasitus ei helpottaisi paranemista. 
Huomasin kuitenkin nopeasti tien päällä, että olin tehnyt virhearvion Kamin voinnin suhteen. Melko nopeasti se oli tehnyt jo tarpeitaan peräkärryssä istuessaan ja aloin myös huomaamaan ulosteen seassa välillä olevan kirkasta verta. Laitoin myös merkille, että Kami oli lopettanut juomasta vettä.
Nämä oireet huomattua minulle alkoi tulemaan tunne, että matkaa ei ole hyvä jatkaa Kamin vallitsevan terveydentilan vuoksi ja päätin lopettaa matkanteon. Ajatus siitä kuitenkin tuntui todella hankalalta, mutta en voinut tehdä muutakaan. Raahauduimme apein mielin Tankavaaran luontokeskuksen edessä olevalle nuotiopaikalle odottelemaan kyytiä millä jatkaisimme matkaa Kuusamoon, minne pyöräretki oli tarkoitus lopettaa. 

Ristiriitaisin tuntein meni loppumatka Kuusamoon, koska sisimmässäni tunsin, että omalla kohdalla olin saavuttanut sen mitä pyöräretkeltä hain, mutta mieluusti olisin kuitenkin lopettanut retken suunnitellulla tavalla Rukalle. Kaikki loppui ikään kuin seinään ja vieläpä ikävällä tavalla.









Kommentit

  1. Ole ylpeä itsestäsi. Ei moni tuohon pystyisi. Toivottavasti Kami toipuu. Rapsutuksia ja tsemppiä sille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit