Kolmas kerta Kitkajoelle toden sanoi, Osa 1

Työnsin veneen lipumaan tyynelle vedenpinnalle kesämökimme rannasta hypäten itse sen kyytiin potkaistuani siihen vauhtia rantatörmästä. Halusin käydä ajan kuluksi heittelemässä uutta kuusi grammaista Bete Lottoa kokeillen, olisiko ahven syönnillään. Kun mitään ei tuntunut tapahtuvan kalastuksen suhteen, niin päätin lukea hetkeä aiemmin puhelimeeni tulleen viestin.
Yllätyin positiivisesti, kun viestissä kuulumisiani kyseli mies, johon tutustuin toisen pyöräretkeni aikana Tenojoen rannalla. Kun kerroin hänelle tulevasta kalastusreissustani ja kuin sattuman kaupalla hänkin oli suunnitellut tulevan Kuusamon joille kalaan Suomussalmen mökiltään. Koska suuntamme oli sama, niin sovimme, että lähdemme kalastamaan Kitkajoelle yhdeksi illaksi yhdessä.

Seuraava päivä oli ehtinyt kääntyä jo iltapäiväksi, kun köröttelimme sepelillä päällystettyä tietä kohti Kitkajoen alaosassa olevaa Ahvenperää. Suunnistaminen sinne ei ollut hyvien tienviittojen ansiosta vaikeaa ja polkukin Kaijankiven laavulle löytyi myös vaivattomasti. Vaikeuksia teetti ainoastaan edeltävänä yönä satanut vesi, jonka johdosta kaikki oli kosteaa ja siellä missä seisoi tai virtasi vesi, niin se myös tulvi. Vaatikin hieman seikkailuhenkeä päästä suon ja puron yli kuivin sukin, jotka kohtasimme heti alkumatkasta, mutta selvisimme näistä esteistä melko mallikkaasti.
                      Kaijankiven laavulle päästyämme käytimme nuotiossa tulia, söimme hieman eväitä ja aloitimme sen jälkeen kalastuksen. Olimme kummatkin hieman pettyneitä siihen, että joki ei virrannut enää sen alaosissa kovinkaan voimakkaana. Itseä harmitti lähinnä siinä se, että perholitkani uitto joen pohjassa ei luonnistunut toivotulla tavalla.
                      Aikamme kalastettuamme emme olleet kuin kokemusta rikkaimpia ja hiljalleen kyytimieheni päätti lähteä takaisin Suomussalmen suuntaan. Minä päätin siinä samalla lähteä Kamin kanssa puolen kilometrin päässä olevalle Lohisuoran laavulle yöpymään ja etsimään virtaavampia vesiä.  

Kitkajoen alaosissa joki ei enää kuohu koskina
Retkeni ensimmäisenä aamuna vielä teltassa ollessani mietiskelin, että kuinka nykyään puhutaan venäläisten verottavan verkkokalastuksella Suomen puolelle kutemaan nousevaa taimenkantaa. Mietiskelin myös, että jos edellisiltana käydyt keskustelut paikallisen kalastajan kanssa Lohisuoran laavulla pitivät paikkansa, niin kyllä suomalaisillakin taitaa olla peiliin katsominen kalakannan verottajana.
                      Mies kertoi minulle, että kuinka 80-luvulla hän ja muut laavulla olleet kalastajat nostivat rannalle illan aikana 18 taimenta. Se on suuri kappalemäärä kaloja, jotka saivat tällä yhdellä laavulla olleet kalastajat. Se miten paljon kalaa on nostettu koko joesta tuon illan ja koko kalastuskauden aikana, niin en kehtaa edes miettiä. Tuohon aikaan vieläpä joella sai liikkua veneellä, mikä on helpottanut saaliin saamista ja yleensäkin Kitkajoen saavutettavuutta.

Noustuani teltasta, alkoi laavupaikalla vilinä, kun seitsemän hengen Turkulainen partiolaisporukka aloitti aamutoimet. Kun he olivat jatkaneet laavulta matkaansa, niin alkoi kalastusvavassani tuntumaan ensimmäistä kertaa hieman väreilyä. Sain saaliiksi keskipäivällä retkeni ensimmäiset kalat, jotka olivat pari alamittaista harjusta sekä pieni taimenenpoika, jotka pääsivät takaisin jokeen kasvamaan. Minua ei edelleenkään miellyttänyt joen virtaus, joka supisti kalastusaluettani vain muutamaan paikkaan, missä virta pystyi litkaani joen pohjassa liikuttamaan.
                      Koska seuraavana päivänä saaliin tulo jatkui samanlaisena ja paikka ei vastannut vaatimuksiani, niin päätin purkaa leirini sekä vaeltaa kohti Kitkajoen yläosiin. Otin kohteeksi Harrisuvannon alaosissa olevan nuotiopaikan, jonne matkaa kertyi noin 10 kilometriä kaikkine mutkitteluineen, mitkä päivän mittaa Kamin kanssa teimme.
                      Vaikka tuo patikointimatka ei ollut kovinkaan pitkä, niin siitä muodostui ehdottomasti rankin vaelluspätkä, minkä olen ikinä tehnyt. Ensimmäinen haaste mihin kohtasin, oli se, että jouduin kulkemaan paahtavassa kuumuudessa raskas rinkka selässä umpimetsässä, missä ei juurikaan ollut polkuja. Kankailla kävellessäni nilkkani pyörähtelivät jokaiseen ilmansuuntaan, mikä teetti hiljalleen suunnatonta kipua huonoille jalkaterilleni.
                      Olisin mieluusti lepuuttanut jalkojani päivän aikana pidemmänkin tovin, mutta en kyennyt siihen hyttysten takia, joita tuntui olevan ympärillämme tuhansittain. Olisin päässyt niitä pakoon, jos olisin pystyttänyt teltan ja kömpinyt sen sisään, mutta siinäkään ei tuntunut olevan mitään järkeä. Paahtava auringonpaiste olisi tehnyt siitä äkkiä niin kuuman, että olisin hetkessä muuttunut sen sisällä rusinan kaltaiseksi kuivaksi möykyksi. Tämän vuoksi näin parhaaksi vaihtoehdoksi huitoa hyttysiä loitommalle ja kulkea eteenpäin.
Tässä maastossa joutuu välillä viemään itsensä äärirajoille
                      
Useiden uuvuttavien tuntien jälkeen sain viimein GPS:stä selville, että matkani oli edennyt muutaman sadan metrin laavusta, joten päätin laskeutua kanjoniin saadakseni vesikulauksen ja hyppiä perille rantakiviä pitkin. Osoittautui kuitenkin virheeksi lähteä laskeutumaan tuota jyrkkää rinnettä alaspäin, koska noin puolessa välissä huomasin tulleeni umpikujaan.
                      Vastassani oli kallioseinämä, jota pitkin en voinut edes harkitsevani kulkea. Minulle jäi vaihtoehdoiksi nousta joko samaa reittiä ylös ja kiertää alue tai koettaa laskeutua aikanaan rinteestä vyöryneiden kivien päältä joen varteen. Tässä vaihtoehdossa oli olemassa kuitenkin se riski, että kivet olisivat saattaneet alkaa jyrkässä rinteessä uudelleen vyörymään, mikäli olisin astunut väärään paikkaan.
                      Tuossa vaiheessa päivää olin niin janoinen ja fyysisesti lopussa, että päätin ottaa riskin ja laskeutua sammaleiden peitossa olevien kivien päältä joen varteen. Ennen yritystä irroitin varmuuden vuoksi Kamilta hihnan, koska ajattelin, että olisi ollut ikävä vetää koira perässä joen rantaan, mikäli olisin kalliolta sinne vyörynyt. Tai jos Kami olisi sinne tippuisi, niin olisin takuulla tippunut sinne myös itse.
                      Hiljalleen lähdin etsimään itselleni tukevia jalansijoja rauhoitellen samalla koiraa, ettei se lähtisi vauhdilla loikkimaan alaspäin. Jouduin välillä kurottamaan kaikkia jäseniä äärimmilleen, saadakseni pitävän otteen, mutta nekin tuntuivat aina löytyvän ajan kanssa ja tovin kuluttua sainkin upottaa juomapulloni raikkaan viileään Kitkajokeen sekä pääsin kostuttamaan kuivan kurkkuni.

Kun sain nuotiopaikan näkyville, niin huomasin siellä olevan kalastajan, jonka juttusille menin heti sinne saavuttuani. Minulla oli tarkoitus, että olisin vain nukkunut tuossa paikassa yön ja laskeutunut seuraavana päivänä jokea takaisin alaspäin Pähkänänkalliolle, koska en tuossa vaiheessa vielä tiennyt, että kyseisessä paikassa sai kalastaa. Mies kuitenkin kertoi minulle, että hieman ylempänä oleva koskenniska oli vain rauhoitettua aluetta.
                      Olin aiemmilla retkilläni kulkenut tuon niskan ohi, mutta en ollut löytänyt sieltä kuin alavirtaan osoittavan kalastuskieltokyltin. Muistan, kuinka silloin kävikin mielessä, että kalastuslupaa ostaessa olisi hyvä saada sellainen kartta, joka näyttää tarkasti kieltoalueet. Eihän tällainen ummikko, kuin minä, voi tietää jokaisen mutkan ja saaren nimeä, mitä Kitkajoessa on ja kun kieltoalueista lupalapussa kerrotaan, niin siellä käytetään ainoastaan näiden paikkojen nimiä. Ongelmallista vielä on, että näitä nimiä ei välttämättä löydy edes Maanmittauslaitoksen karttapalvelusta, joten alkuselvittelykin kieltoalueiden selvittämiseksi on hieman turhauttavaa.
Leiri Kitkajoen alaosissa

Vaikka olin vaelluksen jälkeen fyysisesti hyvin väsynyt, niin en malttanut kuitenkaan olla uittamatta perholitkaa noissa minulle uusissa joenmutkissa. Harjus ei tuntunut olevan enää kovin hanakalla syönnillä, mutta kova tärppi sekä isokokoisen särjen kesyttäminen rannalle piti mieleni jonkin aikaa virkeänä. Kun illan tullen paikalla ollut kalastaja päätti luovuttaa kalastuksen suhteen ja lähteä kohti kotia, niin päätin itsekin kömpiä ajoissa telttaani nukkumaan, mikä osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi seuraavan päivän kalastusta ajatellen.
Maisemaa Kitkajoen alaosista

Light my fire ruokailusetti lipsahti kädestä ja aloitti matkan Venäjälle

Vaeltajan pelastus 

Kuuman ilman uuvuttama koira

Kansallispuiston raja

Harrisuvannon alapuoliset kosket

Kommentit

Suositut tekstit