Toinen kalastusretki Kitkajoelle

Juhannus ja hyvä ilma oli selkeästi houkutellut ihmiset retkeilemään Pienelle Karhunkierrokselle, kun vastaani kulki melkeinpä jonoksi asti pieniä ihmisryhmiä Jyrävän suunnalta. Olimme hetkeä aikaisemmin aloittaneet toisen kalastusretkemme Kitkajoelle Basecamp Oulangan lähettyvillä olevan soratien päästä, yhdessä Kamin kanssa. Minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, kuinka kauan retkemme tulisi kestämään ja mille alueille se tulisi Kitkajoella meidät viemään, mutta sen tiesin, että Pieneltä Karhunkierrokselta oli päästävä pois mahdollisimman nopeasti, jotta saisimme edes hieman omaa rauhaa.

Yhdeksän metrin korkuisen Jyrävän rinnalla ihminen näyttää pieneltä
Noin kilometrin matka Jyrävälle, tuolle yhdeksän metriä korkealle vesiputoukselle eteni hyvin vaivalloisesti, koska Kamin täytyi päästä merkkaamaan joka ikisen koirien jättämäien hajumerkkien päälle. Aloin olemaan hyvin tympääntynyt hoputtelemaan koiraa sanoilla ’’mennään’’ ja ’’tule’’ joka kymmenen metrin välein ja lopulta minun oli jo vaikea tervehtiä iloisella naamalla muita vastaantulevia retkeilijöitä.
                      Siilastuvan eteen saavuttuamme paikalla oli, kuten tavallista, ihmisiä pitämässä taukoa ja ihastelemassa Jyrävää. Nuotiopaikoilta nousi savua ja niiden äärellä ihmiset paistelivat makkaroitaan sekä söivät muita retkieväitään. Ihmisten toimintaan kuului myös oleellisesti Jyrävän valokuvaaminen ja paikalla näytti olevan myös kuvaajia, joiden kalustosta pystyi päättelemään, että he ottivat harrastuksensa hieman vakavammin. Itse tyydyin kävelemään paikan ohi nopeasti ajatuksen saattelemana, että onneksi tämäkään joki ei aikanaan joutunut voimalaitosten valjastamaksi.

Kun olimme ohittaneet Harrisuvannon ja kääntyneet sen jälkeen Isolle Karhunkierrokselle, niin ihmisten määrä tipahti olemattomiin. Havaitsin heti, ettei pidemmällä kierroksella ollut niin paljoa retkeilijöitä, kuin mitä edellisen reissumme aikana oli ollut. Maasto muuttui hitaammaksi kävellä, koska enää ei kenkieni alla ollut sepelillä tasoiteltua polkua, vaan se muuttui juurakkoiseksi ja kiviseksi vaellusreitiksi korkeine maastonvaihteluineen. Enää minun ei onneksi tarvinnut patistaa Kamia kulkemaan eteenpäin, koska tällä reitillä ei ollut niin paljoa koirien hajuja haisteltavana.
                      Yli kymmenen kilometrin melkein yhtäjaksoisen marssin päätteeksi pääsimme määränpäähäämme, eli Pähkänänkalliolle, missä minulla oli tarkoitus aloittaa kalastus. Tämä paikka on käsittääkseni yksi Kitkajoen suosituimmista kalapaikoista, mihin saattaa olla osittain syynä se, että sinne on helppo tulla Pähkänäkalliontien päästä lähtevää polkua pitkin. Sitä ei tarvitse kävellä tien päästä, kuin noin kilometrin verran kalapaikat saavuttaakseen. Tällä kertaa en kuitenkaan havainnut paikalla kalastajia, vaan kaksi telttaa, jotka olivat pystytetty kallion juuressa olevan laavupaikan läheisyyteen.
Paikalle oli tullut yöpymään neljän hengen kaveriporukka retkeilijöitä, jotka olivat kiertämässä koko Karhunkierrosta. Myös he kuulemma kalastelivat vaelluksensa aikana, ja yhdeltä heistä sain hyviä vinkkejä perhovalintojen suhteen, joita omassa perholitkassani myös uitin. Nuo vinkit tuottivat tulosta, koska hetken aikaa litkaa uitettuani nousi jo ensimmäinen harjus rannalle, joka oli tosin alamittainen ja pääsi takaisin jokeen kasvamaan.

Neliveto päällä juurakkoinen polku ei hidastanut Kamin kulkua
En ole elämäni aikana kalastanut joessa kovinkaan paljoa ja tunnen ehdottomasti olevani vahvimmillani kalastuksen suhteen, kun pääsen kalastamaan järvistä sekä lammista. Myöskään perholla kalastamisella minulla ei ole kovinkaan paljoa kokemusta ja täten minulla oli kalastusretkelläni mukana vain hajanaisia ’’ottiperhoja’’, joita vuosien varrella minulle oli kertynyt.
Retkeni suhteen koin jo toisena päivänä suunnattoman takaiskun, kun onnistuin oman huolimattoman heittoni vuoksi jättämään toisen perhokohoistani perhoineen kiven taakse. Tämän tapahduttua tiesin, että kalansaanti tulee olemaan loppureissun uhattuna. Minulla oli jäljellä enää yksi koho litkaa varten, sekä joitain perhoja, joilla olin aikanaan saanut harjuksia. Mukanani oli myös Bete Lotto- lippoja, jotka toimivat varmasti myös hyvin harjukselle, mutta mukana olevat lipat olivat numeroa liian isoja. Uitin niitä kuitenkin joessa tovin verran, mutta kun mitään ei tapahtunut, niin siirsin leirini noin kilometrin joen alajuoksussa olevalle Ylikodalle.

Ylikota näytti vetävän puoleensa yöpyjiä, että sateen suojaan hakeutuvia 
Kodan alue on, kuin eräs retkeilijä sitä hyvin kuvasi, melkein kuin leirintäalue. Paikalla oleva Ylikodaksi nimetty kota vetää yöpyjiä helposti puoleensa kolme kappaletta, mutta tarpeen vaatiessa myös enemmän, mikäli lattiapaikat kelpaavat. Kodan edustalla on pöytä, sen läheisyydessä käymälä, puukatos sekä kierrätyspiste. Hieman etäällä kodasta löytyy nuotiopaikka, jolle on rakennettu oma puukatos ja sen ympäristössä on runsaasti tasaista leiritilaa teltoille.
                      Koska paikalle ei ollut vielä tullut retkeilijöitä, niin pääsin valitsemaan sieltä itselleni sopivan telttapaikan, joka löytyi mäntypuiden keskeltä, minne minun oli helppo virittää 3x3 metrin tarppikatos teltan edustalle. Leiriä pystyteltyäni ohitseni käveli kalastaja, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan, ja kun leirinpystytys oli valmista, niin päätin kokeilla, söisinkö illalliseksi harjusta vai jotain muuta.
                      Aluksi kokeilin onneani Bete Loton kanssa, mutta pian vaihdoin perhoon, huomattuani pienten harjusten tuikkivan rikki veden pintaa ja arveltuani niiden syövän virran mukana seilaavia hyönteisiä. Huono tuurini perholitkalla kalastaessani jatkui jälleen, kun litka tällä kertaa sotkeutui veteen kaatuneeseen puuhun. Koska nyt kyseessä oli minun viimeinen perhokoho, niin päätin, etten ota sen kanssa mitään riskejä. Saadakseni sen vedestä pois jouduin tekemään virkistävän kahluureissun jokeen, jonka jälkeen lopetin kalastamisen.

Risukeittimessä palaa halkomapaikalta kerättyä hakkuujätettä
Vietin Ylikodalla vielä yhden päivän, jonka aikana menetin tuon viimeisenkin perhokohoni. Tällä kertaa harjus vei litkan pohjaan, jossa se sotkeentui johonkin ja meni poikki. Onni onnettomuudessa oli, että harjus oli vielä kiinni toisessa perhossani ja sain sen nostettua rantatörmälle sätkimään. Kauaa en kuitenkaan kalasta saanut nauttia, kun se löysi tiensä takaisin jokeen minun jäädessä rannalle toteamaan, että nyt loppui minun perhokalastus. Lopun päivää uitin joessa ’’lottoa’’, mutta se ei tuottanut tulosta.
                      Päivän aikana tein myös päätöksen, että lähden aikani kuluksi vaeltamaan seuraavana päivänä noin viiden kilometrin päässä olevalle Jussinkämpälle, koska joella oli alkamassa vuorokauden mittainen viikkorauhoitus.

Kämppä sijaitsee hienolla paikalla Kulmakkojärven eteläpäässä. Ylikodalta matka sinne on melko haastava, koska nousukilometreistä ei tunnu olevan pulaa. Maisemat ovat pääasiassa melko metsäisiä, lukuun ottamatta muutamaa puron sekä suon ylitystä. Tällä välillä kuitenkin pääsee pienellä poikkeamalla näkemään Saaripuron putouksen, joka on yli 20 metriä korkea köngäs. Sen sijainti kuitenkin täytyy olla ennalta tiedossa, koska maastossa ei ole sinne mitään viitoitettua reittiä.
Sateen saapuminen Kulmakkojärvelle
Itsellenikin tämän putouksen sijainti selvisi vasta myöhemmin retkeni aikana, kun juttelin eräänä aamuna muutaman retkeilijän kanssa, jotka olivat käyneet sitä katsomassa. Heidän puheiden, näkemieni valokuvien, sekä videokuvan perusteella vaikuttaa siltä, että paikan päälle kannattaa kyllä joskus patikoida. Varsinkin keväällä voisi olla otollinen aika, milloin sulamisvedet ovat vielä liikkeellä.
Tällaiseen aikaan putouksella oli muun muassa käynyt ensimmäisen, tänä vuonna Kitkajoelle tekemäni retken aikana retkeilijä, nimeltään Ali Leiniö, jonka tapasin kotimatkallani Harrisuvannossa. Hän tekee Youtube- kanavalleen https://www.youtube.com/user/aleinio videoita retkistään, joita kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Etenkin Karhunkierros keväällä 2017 retkivideo on mieleeni https://www.youtube.com/watch?v=vvSXzkZibf8.

Saavuttuamme tuolle 20 henkilöä vetävälle kämpälle iltapäivällä, jolloin kämpälle ei ollut vielä ennättänyt muita retkeilijöitä. Niitä alkoi kuitenkin pian sinne saapua ja loppujen lopuksi kämpässä yöpyi seitsemän retkeilijää. Itse hain teltastani rauhaa, jonka olin pystyttänyt tuvan taakse vanhoille telttapaikoille. Käytin kämppää vain vesisateesta kostuneiden varusteiden kuivaamiseen.
                      Osan seuraavasta päivästä vietin kämpällä kalastaen Kulmakkojärven eteläpäätä. En halunnut lähteä kämpältä kovin etäälle, koska kuurosateita liikkui edelleen ohitsemme. Kun iltapäivällä taivas ei ollut enää niin epävakaisen näkönen, niin siirsin leirimme takaisin Ylikodalle. Jatkoin siellä kalastusta tuloksetta ja kävin kokeilemassa onneani myös Talvitien mutkassa, joka sijaitsee Ylikodalta puoli kilometriä alavirtaan.
                      Siellä turhauduin tyhjän heittelyyn ja totesin, että harjusta en tule näillä kalastusvälineillä saamaan. Mieleeni alkoi hiipiä ajatus mökille paluusta sekä uusien perhojen ostamisesta uuden reissun varalle. Olimme luonnossa tällä reissulla kahdeksan päivää ja olimme jälleen monta kokemusta rikkaampia.
                       

Kitkajoen kanjoni

Kitkajoki kuvattuna Harrisuvannon ja Pähkänänkallion välimaastosta



Retken aikana kokeilin ensimmäistä kertaa leivän leipomista nuotiolla. Suosittelen!

Kami sai matkalla myös uusia tuttavuuksia

Näin alkoi syntymään teltan alle vesilammikko

Pitkospuut oli pääosin hyvässä kunnossa ja näytti, että huonoja kohtia uusitaan koko ajan


Jussinkämppä vetää sisäänsä 20 yöpyjää ja sen pihalla olevaan kotaan sopii viisi lisää

Näkymä Jussinkämpältä Kulmakkojärvelle

Hyvää huomenta

Tässä taitaa päivä olla täysi

Kitkajoen maisemista pääsee nauttimaan myös joelta käsin


Kommentit

Suositut tekstit