Kolmas kerta Kitkajoelle toden sanoi, Osa 2

Ilmasta oli tulossa jälleen lämmin ja aurinkoinen, kun laskeuduin virveli kädessä joen rantaan. Ennen perholitkani heittämistä veteen, katselin, kuinka hyönteisiä leijaili vedenpinnalla, jonka ajattelin olevan hyvä merkki, koska se saattaisi aktivoida kaloja syömään. Oli niin tai näin, niin tähdet ainakin tuntuivat olevan tuona päivänä oikeassa asennossa.
                      En ole ikinä kokenut sellaista kalastuksen riemua, mitä tuolloin koin! Melkein jokaisella heitolla nostin rannalle harjuksen. Välillä kalat olivat syöneet niin hanakasti, että nostin niitä kerralla rannalle kaksin kappalein, kun ne olivat napanneet kumpaankin perhooni litkassa. Pääosin kala oli 20-30 senttimetrin mittaista, mutta sopi sekaan myös mitan täyttäviäkin kaloja, joita päästin päivän aikana ainakin viisi kappaletta jokeen kasvamaan. Ruokakalaksi minulle riitti pari 40 senttistä harjusta, jotka olivat kokoluokassaan minun ennätysharjuksia.
Puukko + reilu terän mitta = mitan täyttävä harjus (35cm). Tämä yksilö on helposti 40 senttinen


Kaloista kokkasin maittavan aterian, jonka jälkeen otin ansaitun päivälevon. Aloin suunnittelemaan siirtymistä uuteen paikkaan, koska seuraavana päivänä oli alkamassa joen viikkorauhoitus, jolloin kalastus oli kielletty ja minun täytyi keksiä jotain vaihtoehtoista tekemistä. Päätin käyttää ensin illan Pähkänänkalliolle siirtymiseen ja rauhoituspäivän aikana tekisin lyhyen siirtymisen sieltä Talvitien mutkaan.
                      Rutiininomaisesti pakkasin leirini noin puolessa tunnissa rinkkaani ja lähdin Kamin kanssa toteuttamaan suunnitelmaani. Ohitimme Harrisuvannossa joitain kalastajia ja vastaamme tuli pohjoisesta päin aika ajoin Karhunkierroksen vaeltajia. Tunsin, kuinka edellispäivän vaelluksen rasitukset oli heikentänyt lihasvoimiani jaloista ja varsinkin ylämäkiin kulkeminen tuntui vaivalloiselta.
Pysähdyin vaelluksen aikana tavallista useammin ihastelemaan maisemia, jotka laskeva aurinko teki tavallista hienommiksi. Oivalsin siinä samalla, että etenkin aurinkoisina ilmoina matkan taittaminen kannattaa vaelluksilla ehdottomasti tehdä aamulla varhain tai illalla, milloin aurinko paistaa matalalta. Tällöin valon ja varjon leikki avautuvassa maisemassa voi olla pysäyttävän sykähdyttävä ja muistoiksi voi tallentua kameralle ne parhaat retkikuvat.
Harjusta riisin, linssien ja vihannesten kera


Sääskien lisäksi seuraavaa päivääni piristi lantiooni tullut hiertymä, minkä oli teettänyt rinkan lantiovyön ja sen painon yhdistelmä. Oma rinkkani ei istu täydellisesti omaan kapeaan ruotooni, koska siitä loppuu lantiovyön säätövara kesken ja näin ollen on ollutkin vielä uuden karhean kantolaitteeni ainut miinus puoli.
                      Näistä matkaa hidastavista tekijöistä huolimatta taitoin noin kilometrin siirtymisen nopeasti ja muuten vaivattomasti, sekä pääsin pystyttämään telttani Talvitien mutkaan aivan rantatörmälle. Vietin tuossa paikassa neljä päivää, jotka olivat myös retkeni sateisimmat. En kalastanut tuona aikana aivan yhtä aktiivisesti, kuin normaalisti, mikä johtui osittain sateista ja osittain siitä, että tuona aikana minua piinasi tuttu aivoväsymys.
Leiri Talvitien mutkassa aurinkoisena päivänä

Laavulla vietettyjen päivien aikana ehdin perehtyä tarkemmin lähialueiden kalastusmahdollisuuksiin, jotka olivat minulle tälläkin alueella melko rajalliset. Tällä kertaa syynä ei ollut virtaavampien vesien puute, vaan joen pääuoman tavoittaminen.
                      Aluetta laajemmin tutkittuani totesin, että joutuisin kävelemään aina melko pitkän matkaa päästäkseni perholitkallani käsiksi pääuomaan tai vaihtoehtoisesti joutuisin ottamaan kengät sekä housut kainaloon ja kahlaamaan saareen uoman tavoittaakseni. Näitä kumpaakin vaihtoehtoa kokeiltuani päädyin ratkaisuun, että siirryn Ylikodalle pystyttämään leiriä ja kokeilen kalastusonneani sen välittömässä läheisyydessä olevalla koskialueella.

Toiveet kalan saannin suhteen nostivat jälleen päätään, kun heitin lämpimänä ja aurinkoisena ilmana rinkkani Ylikodan edustalla olevan kosken vieressä olevaan pitkään heinikkoon. Sidoin tämän jälkeen Kamin remmin siihen kiinni ja käskin koiraa etsimään mukavan varjoisan paikan, koska päätin nostaa joesta ruokakalan, meni siinä sitten miten kauan hyvänsä.
                      En ehtinyt tehdä litkallani montakaan uittoa, kun tunsin ensimmäisen epävarman tärpin. Hetken ehdin tuntea, että sydämeni sykki nopeammin jännityksestä, mutta pian jännitys muuttui kuitenkin ärtymykseksi. Perhoni olivat kiinni joen pohjassa ja lujasti!
                      Kun mietin, että millä ilveellä saisin litkani joesta talteen, niin tunsin vavassani vaimeita, mutta kookkaan kalan potkuja. Sydämeni sykki jälleen kiivaammin ja mielessäni raksutti erilaisia vaihtoehtoja kalan ylös saamiseksi. Näin parhaaksi vaihtoehdoksi vetää siimasta niin, että pohjaan jäänyt perho katkeaisi veteen, jotta voisin jatkaa kalan kesyttämistä. Tätä kokeiltua jouduin riuhtaisemaan siimasta niin, että kala irtosi siinä samalla. En kuitenkaan antanut itseni lannistunut tästä, vaan jatkoin yrittämistä ja muutama tunti myöhemmin otin itsestäni kuvaa 40 senttinen harjus kädessäni.
Saalis Ylikodalla

 Siirryin tyytyväisenä Ylikodan alueella olevalle nuotiopaikalle sytyttämään tulia nuotioon, jotta saisin tehtyä itselleni ansaitun lounaan. Tuuli oli voimistunut aamupäivän aikana, mikä kuitenkin vaikeutti sen sytyttämistä, mutta sitäkin suurempi ongelma oli Karhunkierroksen nuotiopaikoilletuodut märät puut.
                      Olin ihmetellyt näitä puita jo aiemminkin retkieni aikana ja se tuntui olevan myös, melko yleinen keskustelunaihe retkeilijöitä tavatessani. Tämän vuoksi minulla onkin käynyt mielessäni, että ei todellakaan tee hyvää Karhunkierroksen maineelle, jos varsinkin tällaisien puiden tuominen puistoalueelle tulee toistumaan.
                      Sitkeä yrittäminen ja riittävät alkuvalmistelut vihdoin palkittiin ja sain nuotion roihuamaan. Syötyäni huomasin, kuinka taivaalle oli jälleen kertymässä pilviä, mikä muutti suunnitelmiani kalastuksen suhteen ja päätin pystyttää Ylikodalle leirin. Vietin tässä paikassa vielä seuraavankin päivän, jonka jälkeen siirryin loppuretkeni ajaksi jälleen Harrisuvannon alapuolisiin osiin.
Vahti paikallaan Harrisuvannon alaosissa

 Tuosta tutusta paikasta sain saaliiksi juuri mitan täyttäviä harjuksia ja pysyin kalassa melko hyvin. Jouduin myös viettämään tuolla hieman pitkäveteisen päivän viikkorauhoituksen vuoksi. Sen ollessa vielä voimassa näin yöllä jotain, minkä ajattelin ensin unen pöpperössä olevan toisella rannalla liikkuva hirvi, mutta hieman näköäni tarkennettua totesin sen olevan jotain aivan muuta.
                      Siellä oli kalastamassa mies perhovavan kanssa, joka varmasti tiesi viikkorauhoituksesta. Mieleeni kävi nousta teltasta ylös ja kävellä joen rantaan sekä katsoa aiheuttaako se kalastajassa minkäänlaista reaktiota, mutta väsymys kuitenkin vei voiton ja painoin pään tyynyyn.
Jäin kuitenkin miettimään miehen ahnetta kalastuskäytöstä, kun hän luultavasti koetti käyttää hyväkseen jokea, jossa ei ole tuona yönä kalastuspainetta. Vaikka tuollainen yksittäinen käytös ei ole vaaraksi joen kalakannalle, koska ei sieltä taimenta noin vain oteta, on se väärin niitä kalastajia kohtaan jotka koettavat noudattaa joen sääntöjä. Tällaisten asioiden vuoksi olisikin hyvä, jos Kitkajoelle saataisiin tiukempi valvonta kalastuksen suhteen, jotta ei tarvitse alkaa levittää huhuja, että väärillä säännöillä toimivia kalastajia on joella saatu toiminnastaan kiinni.
Tässä lepää retkeni suurin harjus


Ilta-aurinko värjäämässä maisemia

Kami raukka

Matkalla paremmille apajille

Olen kuullut, että Kitkalle on tänä vuonna myyty vähän lupia

Sadepäivän viettoa laavun suojalla muiden kalastajien kanssa

Jokimaisemaa

Sumuinen ilta

Näkymä Pähkänänkalliolle

Tämä kala täytti juuri mitan

Näin käy, kun kävelee liikaa

Välillä jouduin tyytymään kasviskeittoon

Harrisuvannon alaosissa

Viimeisenä päivänä sain kotiinviemisiä

Kommentit

Suositut tekstit